Tag Archives: käsityö

Muotoilu pelastaa meidät?

Vesa Nilsson
Muotoilija Vesa Nilsson, OZ Jewel

Käsityö ja muotoilu ovat molemmat aiheita, jotka tuntuvat hämmentävän lähes jokaista, myös meitä tekijöitä, käsityöläisiä ja suunnittelijoita. Molempia sanoja käytetään hyvin eri yhteyksissä ja usein myös täysin merkityksestään irrallaan. Markkinoinnissa käytetään usein mielivaltaisesti tai harhaanjohtavasti design tai craft/ käsityö tuomassa lisäarvoa. ”Käsityönä tehty” antaa mielikuvan yksilöllisestä ja laadukkaasta tuotteesta täysin teolliselle tuotteelle. Olemme vaarassa totuttautua siihen, että sanat ja niiden merkitykset eivät tarkoita sitä mitä niiden oikeasti pitäisi tarkoittaa, kuten Made in Finland.

Haluan tässä kirjoituksessani tuoda esille sen, miten minä ymmärrän käsityön ja muotoilun merkityksen ja miksi pidän niitä tärkeinä tekemisessäni yrittäjänä, käsityöläisenä ja muotoilijana.

Käsityön idea on huomattavasti laajempi kuin siihen liittyvä käsitys vanhojen perinteisten mallien kopioinnista ja perinteisten käsityömenetelmien säilyttämisestä. Käsityö on ennen kaikkea taitoa, innovointia ja luovuutta, joka ammentaa perinteistä ja historian tuntemuksesta. Käsityön käsitteeseen liittyy olennaisesti asioiden tekeminen mahdollisimman hyvin ja oman osaamisen jatkuva kehittäminen.

Innovointi ja luovuus ovat termejä, joita on käytetty runsaasti puhuttaessa talouden tilanteesta ja keinoista, joilla luodaan uutta kasvua. Monella käsityöyrittäjällä on jatkuvasti samankaltainen tilanne valtion kanssa. Talouden heikko tilanne, kasvu hidasta ja kauppaa pitäisi tehdä, että saataisi hyvinvointia. Tällaisessa tilanteessa käsityöosaajat selviävät omalla käytännön älykkyydellä ja ongelmanratkaisukyvyllä. Innovointia ja uusia ideoita tarvitaan myös perinteisillä käsityöaloilla. Pelkkä valmistustapa (käsityö) ei riitä tuomaan ansaittua lisäarvoa tuotteelle, joka muotoilullisesti on merkityksetön. Muotoilun avulla kannattaa kehittää tuotteita ja toimintaa paremmaksi.

Asiat muuttuvat huonompaan suuntaan spontaanisti, ellei niitä muuteta paremmiksi suunnitellusti – Francis Bacon (1561–1626).

Muotoilun tehtävä ja merkitys selitetään usein ratkaisun etsimisenä johonkin ongelmaan. Kyseessä voi olla pelkästään myynnin lisääminen tai toimivuuden, valmistuksen parantaminen muotoilun avulla. Muotoilun avulla käsillä oleva ongelma saadaan näkyväksi ja ymmärrettäväksi, se voi olla esine, tuote tai palvelu. Muotoilulla voi kehittää liiketoimintaa, palveluja ja ympäristöä jossa elämme. Ihmisen rakentamassa maailmassa kaiken on joku muotoillut ja suunnitellut. Muotoilussa on ensisijaisesti kysymys ongelman ratkaisusta, johon mielestäni sisältyy myös vastuu ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä.

Meille koruntekijöille ja kultasepille muotoilu tarkoittaa usein sisällön tuottamista ja tarinan kertomista. Perinteisesti korujen tarkoitus on ensisijaisesti olla merkityksellisiä käyttäjälleen vailla varsinaista käyttöfunktiota. Korun symboliset merkitykset ovat perinteisesti olleet korun arvokkaimmat tekijät tunnearvon, muotoilun ja materiaalin lisäksi.

Teknologian kehitys ja toiminnallisuuksien yleistyminen on korun evoluutiossa suurin muutos tuhansiin vuosiin, joka väistämättä tulee muuttamaan myös perinteistä korua ja sen merkitystä.

Tuotannollisessa mielessä teknologian kehitys on tehnyt monista käsityötekniikoista tarpeettomia. Mutta osaamisen, tiedon ja taidon merkitystä teknologia ei tee koskaan tarpeettomaksi. Käsityö ja tekeminen tuottaa meille elämyksiä, lisää tietoa ja mahdollistaa luovuutta, joiden arvo kasvaa jatkuvan teknologisoitumisen ja tuotteiden sekä palveluiden massoittumisen myötä.

Käsityö on designia, mutta se on myös paljon enemmän. Käsillä tekeminen on olennainen osa ihmisyyttä ja kulttuuria.

Vesa Nilsson
Muotoilija, OZ Jewel
Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsenyrittäjä

(Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 1/2016)

INFO: Vesa Nilsson

Valmistuin 1991 hopeasepäksi/artenomiksi Lahden muotoiluinstituutista. Hopeasepän töihin pääsin Tanskaan George Jensenille, jossa olin kaksi vuotta korpusosastolla (hopeaesineiden valmistus). Teimme suurta tilausta Saudi-Arabiaan ja töitä oli enemmän kuin tekijöitä.

Palattuani Suomeen, ammattiani vastaavia töitä ei ollut, joten jatkoin 1996 opintojani Taideteollisessa korkeakoulussa. 1997 perustimme Helsinkiin yhdessä partnerini ja vaimoni Tiina Arkon kanssa koruja suunnittelevan ja valmistavan yrityksen Galleria Myymälä Oz / Oz Jewel.  

Yrityksemme toteuttaa käsityön ajatusta siten, että pyrimme tekemään asiat meidän näköisenä ja niin hyvin kuin osaamme.  Tämä tarkoittaa yrityksemme toiminnan kaikkia osa-alueita: yritysilmettä, valmistusta, asiakaspalvelua ja ennen kaikkea korujemme muotoilua.

Kierroksella presidentinlinnassa

Vuosina 2013–2014 tehtiin ensimmäinen peruskorjaus Presidentinlinnassa vuoden 1972 jälkeen. Mukana suurprojektissa oli myös kolme Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsenyrittäjää. Kävimme Linnassa haastattelemassa linnanvouti Anne Puontia ja selvitimme, mitä kaikkea korjaus pitää sisällään.

IMG_1471

Linnanvouti Anne Puonti istahtaa pitkän pöydän ääreen pienessä kokoushuoneessa Presidentinlinnassa. Kaikesta huomaa, että tilat on hiljattain remontoitu: 1820-luvulta saakka Kauppatorin reunalla seisseen rakennuksen kaikki pinnat ovat tuoreita ja rauhallisen sävyisiä, arvokalusteiden kultaukset ovat kirkkaita ja huoneita valaisee miellyttävä valo, jonka määrä ja suunta on tarkkaan harkittu.

Presidentinlinnassa on vuosi sitten päättynyt suuri peruskorjaus, joka on yksi viime vuosien suurimmista suomalaisen kulttuurikohteen remonteista. Myös kolme Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsenyrittäjää olivat mukana tekemässä Presidentinlinnan kalusteiden korjausta: Kultaajamestari Harri Virtanen, verhoilijamestari Juhani Kanerva sekä huonekalukonservaattori Kimmo Oksanen.

VAJOAVAT PERUSTUKSET

Presidentinlinnan vieras näkee vain pintaremontin, mutta itse asiassa kaikkein suurin uudistuskohde piilee lattian alla. – Rakennuksen perustukset olivat todella huonossa kunnossa, Puonti kertoo. – Niitä on yritetty vahvistaa jo 1930- ja 60-luvuilla mutta ilmeisesti senaikaiset keinot ovat olleet melko tehottomia. Rakennus on rakennettu osittain kallion ja osittain vanhan merenpohjan päälle, ja merenpohjan päälle rakennettu osa on pikkuhiljaa painunut alaspäin. Tämä johti siihen, että rakennus alkoi käytännössä haljeta yläosastaan kahtia, ja seinissä näkyi jo halkeamia. Mittauksissa paljastui, että ikkunanpenkkien korkeusero eri huoneiden välillä oli jopa 26 senttiä.

– Jouduimme tekemään varsin ison työn sen eteen, että saimme rakennuksen painumisen pysähtymään ja halkeilun lakkaamaan. Tämä oli suurin pakottava tarve peruskorjaukselle.

KAUPPIASTALOSTA
PRESIDENTINLINNAKSI

Presidentinlinnan historia on monimuotoinen: Alunperin rakennus valmistui kauppiastaloksi 1820-luvulla, ja 1840-luvulla se muokattiin keisarilliseksi palatsiksi. Venäjän vallankumouksen ja Suomen sisällissodan aikaan rakennuksessa toimi mm. venäläisen sotilaskomitean päämaja ja sotilassairaala. Sekä punaiset että valkoiset pitivät rakennuksessa vuorollaan päämajaa, ja Ulkoministeriö toimi rakennuksessa ennen kuin se vihittiin käyttöön Presidentinlinnana vuonna 1921. Tosin presidentti Ståhlberg muutti linnaan jo vuonna 1919, jolloin sisällissodan melskeissä vahingoittunutta rakennusta remontoitiin vielä.

SELVYYTTÄ TILAHIERARKIAAN

Suurempia remontteja Presidentinlinnassa on tehty ainakin 1930- ja 60- luvuilla, ja 1972 on valmistunut edellinen peruskorjaus. Silloin on viimeksi uudistettu valaistusta ja sähköjä ja tehty mittava pintaremontti. – Silloin sisustukseen tuli paljon valkoista lateksipintaa 70-luvun tyyliin, linnanvouti naurahtaa, – vaikka toki paljon tehtiin myös historiaa kunnioittavia korjauksia.

Peruskorjauksen yhtenä osana kulkuyhteydet ja eri tilojen toimintalogiikka haluttiin miettiä kokonaan uusiksi: Presidentinlinnassa oli tehty lukuisia pienempiä remontteja vuosikymmenten ja vuosisatojenkin aikana. Arkkitehdit analysoivat, että vuosien aikana tilahierarkia (ero juhla- ja työtilojen välillä) ja eri tilojen tarkoitus olivat jonkin verran hämärtyneet, mikä vähensi rakennuksen arvokkuutta.

IMG_1466

UUTTA VANHAN EHDOILLA

Peruskorjauksen johtavana ajatuksena oli palauttaa rakennuksen alkuperäinen 1800-luvun henki, mutta samalla tehdä siitä toimiva, moderni, työntekoon soveltuva ympäristö. Koska rakennus on suojeltu, koko projektin ajan tehtiin läheistä yhteistyötä Museoviraston kanssa ja mietittiin, miten parhaiten kunnioittaa talon alkuperäistä asua ja missä asiassa täytyisi hakea kompromissi säilyttämisen ja toiminnallisuuden välillä.

– Myös talotekniikka oli vanhentunut: Sähköt, ilmastointi, ATK-verkko ja valaistus oli aika saada ajan tasalle jotta työskentelyolosuhteet paranisivat. Myös koko rakennuksen turvallisuutta parannettiin peruskorjauksen yhteydessä.

Oman haasteensa projektiin toi aikataulu, josta ei ollut joustamista: Itsenäisyyspäiväksi 2014 oli päästävä takaisin Linnaan juhlimaan.

KAIVO JA KOLIKOITA

Arkkitehtisuunnittelun teki turkulainen LPR Arkkitehdit Oy. Projektissa oli eri tavoin osallisena yhteensä noin 400 yritystä eri aloilta. Mukana oli niin suunnittelijoita, rakennuttajia, alihankkijoita, maalareita, entisöijiä, verhoilijoita, ompelijoita, koristemaalareita kuin kultaajiakin. – Kyseessä oli turvallisuusnäkökulmasta hankala hanke, ja jouduimmekin turvallisuusselvittämään suuren määrän ihmisiä. Työmaavahvuus oli työläimpinä päivinä jopa 150 ihmistä, mikä on missä tahansa projektissa valtava määrä.

Peruskorjauksen alkuvaiheessa pihalla suoritettiin myös jonkin verran arkeologisia kaivauksia, joissa löytyi merkkejä varhaisesta Helsingistä. – Tiesimme tietysti että kyseessä on jo varhain asutettu kohta Helsinkiä. Pihalta löytyikin muun muassa vanha kaivo, eläinten luita, tunkio, joitakin kolikoita ja varhaista kadunpohjaa, mutta onneksi ei mitään valtavan poikkeuksellista, sillä aikataulussa ei ollut kovin paljoa varaa viivytyksiin, Puonti tuumaa.

SALAPOLIISINTYÖTÄ

Peruskorjauksessa kunnostettiin myös Presidentinlinnan sisätilat ja osa kalusteista. – Meillä on niin paljon antiikkikalusteita, että kaikkia olisi ollut mahdotonta kunnostaa. Hankkeen alussa kartoitettiin kaikki kanslian kalusteet, joihin kuuluvat myös Kultarannan ja Mäntyniemen kalustot. Löysimme paljon huonekaluja, jotka olivat saattaneet siirtyä paitsi talon sisällä, myös vaikkapa Presidentinlinnasta Kultarantaan. Myös Tamminiemeen oli presidentti Kekkosen aikaan siirtynyt osia kalustoista, ja olikin suuri työ kartoittaa mitä sarjoja kannattaisi yhdistää uudelleen.

Kalusteiden paikallistaminen oli välillä varsinaista salapoliisintyötä. – Tutkijamme löysi Tamminiemestä Linnan goottilaisen salin tuolit, jotka lojuivat siellä varastossa. Pyysimme palauttamaan joitakin muitakin tänne alunperin kuuluvia pöytiä ja kirjahyllyjä, joita löytyi eri paikoista. Mariankadun puoleisen sisäänkäynnin aulaan saatiin lahjoituksena upea kalusto Eduskuntatalosta. Se sopiikin upeasti 1938 valmistuneeseen saliin.

IMG_1469

KILPAILUTUKSEN HAASTEET

– Seuraavaksi kartoitettiin kalusteiden arvo ja kunto ja nelisenkymmentä prosenttia kaikista valittiin kunnostettaviksi tämän projektin aikana. Kunnostukset kilpailutimme pienissä osissa koska tiesimme että alalla on paljon pieniä, jopa yhden hengen yrityksiä.

– Pelkäsimme, että koska Suomessa ei kovin paljoa ole tällaisten erikoisalojen osaamista, saattaisimme tukkia markkinat kahdeksi vuodeksi. Kenties näin kävikin, mutta onneksi eduskunta ja kansalliskirjasto aloittivat remonttinsa vasta meidän jälkeemme, Anne Puonti huokaisee.

Kultaajamestari Harri Virtanen kertoo, ettei kukaan asiakas ainakaan loukkaantunut pidentyneistä odotusajoista. – Asiakkailta löytyi hyvin ymmärrystä sille, että tällaisen projektin keskellä muut tilaustyöt hiukan venyivät, eikä kenellekään tarvinnut erikseen korostaa, miten tärkeää olisi saada Presidentinlinnan kalusteet valmiiksi itsenäisyyspäivään mennessä, Harri virnistää.

IMG_1462

MONENLAISIA KÄSITYÖALOJA

Peruskorjauksessa tarvittiin osaamista kaikenlaisilta käsityöaloilta: Presidentinlinnassa on esimerkiksi nelisenkymmentä suurta kristallikruunua, jotka piti puhdistaa ja kunnostaa, ja moni muukin työ vaati harvinaisempien erityisalojen osaamista.

– Moni vieraistakin kysyy, löytyykö Suomesta todella tekijöitä kaikkien tähän projektiin tarvittavilta aloilta, ja on tietysti mukava vastata että kaikki tekijät ovat olleet suomalaisia. Vaikka kilpailutukset tehtiin kilpailutussäännösten mukaan EU:n laajuisesti, ulkomailta tuli vain pari kyselyä eikä yhtään tarjousta.

– Pyysimme tarjoukset myös kalustekonservoinnin oppilaitoksista joihinkin kalustesarjoihin, jotka arvioimme että voitaisiin kunnostaa oppilastyönä. Tämä oli tietoinen valinta, sillä halusimme kannustaa myös konservoinnin tulevaisuutta Suomessa. Kaksi oppilaitosta lähtikin yhteistyöhön kanssamme, ja oppilaat olivat tietysti innoissaan, linnanvouti kertoo.

IMG_1463

YHTEISTYÖ ON VOIMAA

Yhdistyksen yrittäjät Harri, Juhani ja Kimmo tekivät projektissa paljon yhteistyötä, josta kaikilla kolmella on pelkkää hyvää sanottavaa. – Harrin ja Juhanin kanssa yhteistyö toimi ajatuksen lailla, Kimmo kehuu.

Juhani vastaa tahollaan samalla mitalla, – On tärkeää tietää että kaikki osa-alueet ovat osaavissa käsissä, ja Kimmon ja Harrin kanssa siihen voi kyllä luottaa. Muistan kun juttelimme Presidentinlinnassa Kimmon ja Harrin kanssa ensimmäistä kertaa työnkulusta, ja arkkitehti totesi, että taidammekin olla hyviä tuttuja kun jutustelemme kuin veljekset. Olemme toki tehneet ennenkin yhteistyötä eri projekteissa, ja varmasti jatkamme.

– Yhteistyö on voimaa, ja Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen kautta löytyneet yhteistyökumppanit ovat olleet kaikille tekijöille todella arvokkaita, Harri Virtanen summaa.

Myös kommunikaatio sekä kanslian että arkkitehtien kanssa oli käsityöammattilaisten mielestä mutkatonta ja miellyttävää. – Arkkitehdit osasivat hienosti käyttää ammattilaisten tietotaitoa hyväkseen materiaalivalinnoissa ja kuntokartoituksissa, mikä takasi parhaan mahdollisen tuloksen, Juhani kertoo tyytyväisenä. – Yhteistyö oli enemmän keskustelevaa kuin sanelevaa.

MUTKIKAS MARMOROINTI

Presidentinlinnan pääsisäänkäyntiä kohennettiin arvokkaammaksi ja juhlavammaksi. – Näimme 1920-luvun kuvasta, että aulassa ja koko portaikossa oli ollut maalaten tehty marmorointi, mutta värejä ei tietenkään mustavalkoisesta kuvasta nähnyt, Puonti kertoo. Pitkien etsintöjen jälkeen eri maalipintojen alta löytyi yksi kokonainen koristemarmoroitu seinä, josta nähtiin kauniit 1800-luvun lopun värisävyt. Koristemaalaus kilpailutettiin maalausnäytteiden perusteella, ja työ jaettiin kahden maalarin kesken. Monimutkaisten koristemaalausten tekeminen kesti noin seitsemän kuukautta. – Aikataulujen sovittaminen oli yksi vaikeimmista tehtävistä, sillä vaikkapa sillä aikaa kuin koristemaalauksia tehtiin, maalaustelineet estivät kulkemisen portaissa ja muut työt viivästyivät.

IMG_1467

PRONSSIMAALI VAIHTUU
KULTAAN

Jossakin rakennuksen historian vaiheessa useiden Presidentinlinnan kalusteiden kultaukset on peitetty pronssimaalilla, epäilemättä kustannussyistä. Myös joidenkin arvohuonekalujen istuimiin oli eksynyt vaahtomuovia kunnon jouhien ja meriheinän sijaan.

– Me teimme sellaisen linjauksen, että joko kultaukset ja verhoilut palautetaan alkuperäiseen muotoonsa oikeilla tekniikoilla, tai sitten kaluste jätetään odottamaan seuraavaa kunnostuskertaa, Anne Puonti kertoo.

Harri Virtanen kertoo, että Presidentinlinnan henkilökunnalle pidettiin kanslian pyynnöstä myös koulutustilaisuus siitä, kuinka arvokalusteita käsitellään, etteivät ne vahingoittuisi huolimattoman hoidon vuoksi. – Näin pitäisi toimia aina, Harri toteaa hyväksyvästi, – vaikka tietysti hoito-ohjeet ovat aika helposti lyhennettävissä kahteen sanaan: ”Älä koske.”

LUONNOLLISESTI ALKUPERÄINEN

Pysähdymme ihastelemaan Keltaisen salin biedermeierkalustoa. Se oli aikanaan lakattu punaisella ja siksi moni vieras luulikin sitä mahonkiseksi, mutta nyt Kimmo on palauttanut pähkinäpuisen kaluston takaisin luonnolliseen väriinsä. – Oli todella antoisaa kun sai palautettua kalusteet alkuperäiseen asuun, etenkin näin arvovaltaiseen ympäristöön, Kimmo Oksanen kertoo puhelimessa.

Eräs Kimmon käsittelyssä ollut peili on linnanvoudin sanojen mukaan yksi konservointiprojektin helmistä. 1800-luvun koristeellinen peilinkehys oli 1970-luvun kunnostuksessa maalattu harmahtavanvalkoisella kittimäisellä maalilla. – Kimmo soitti minulle työhuoneeltaan ja kertoi, että paksun maalin alta paljastuikin upeita koristekaiverruksia ja kultauksia. Oma henkilökuntamme ei tunnistanut peiliä sen muodonmuutoksen jälkeen, Anne Puonti naurahtaa.

IMG_1468

Goottilainen sali on kokenut kaikkein suurimman muodonmuutoksen: Sen kupolista on poistettu lukuisat eri maalikerrokset, ja alta paljastuivat kauniit köynnösmäiset kattomaalaukset.

– Edellisen remontin jäljiltä salin väritys muistutti lähinnä Lontoo rae -karkkipussia, mutta nyt on palattu 1800-luvun lopun hillittyyn värimaailmaan. Saliin suunnitellut tuolit palautettiin takaisin paikoilleen, ja uusgoottilaisiin oviin lisättiin kaunis tammiootraus.

TASAVALTALAISTA ARVOKKUUTTA

Toisaalta suurten juhlasalien eli Valtionsalin ja Peilisalin uudistukset ovat lähes huomaamattomia. Valtiosalissa suurin muutos entiseen ovat Juhani Kanervan verhoilemat ja Harri Virtasen kultaamat empiretuolit, joihin on valittu arvokkuutta henkivä harmaa kangas.

Valoa tulvivan Peilisalin ylelliset kultaukset henkivät keisarillista loistoa, mutta Anne Puonti kertoo, että ne on yllättäen tehty suurimmaksi osaksi itsenäisyyden aikana. – Kenties nuori valtio on hakenut statuksenkohotusta ja arvokkuutta, linnanvouti tuumaa. Viimeiset kultaukset on lisätty Kekkosen aikana 1950-luvulla.

Vaikka keisarillisen palatsin peilisali on aikoinaan ollut lähes täysin valkoinen, päädyttiin Museoviraston suosituksesta siihen, että kultaukset jätetään paikoilleen historialliseksi kerrostumaksi kertomaan itsenäisestä Suomesta. – Yksi tärkeä tyylillinen ohjenuora peruskorjauksessa oli se, ettei rakennukseen haeta keisarillisen ajan loistokkuutta vaan tasavaltalaista arvokkuutta.

SUURPROJEKTI

Kahden vuoden uurastuksen jälkeen peruskorjaus valmistui ajallaan ja takaisin Presidentinlinnaan päästiin parahiksi itsenäisyyspäiväksi 2014.

– Kyseessä oli iso ponnistus, ja täytyy sanoa että projektinjohtamisen näkökulmasta tällainen suurprojekti oli todella haastava ja mielenkiintoinen, linnanvouti kertoo.

Presidentinlinna on edustustilan lisäksi myös 45 ammattilaisen työpaikka. Nyt henkilökunta on viettänyt kokonaisen vuoden uusituissa tiloissa. Miltä uusittu Presidentinlinna tuntuu toisen itsenäisyyspäiväjuhlansa kynnyksellä?

– Todella paljon viihtyisämmältä, valoisammalta ja helppokulkuisemmalta. Olemme todella tyytyväisiä siihen, että koko talon tasapaino tuntuu loksahtaneen paikoilleen, Anne Puonti sanoo iloisesti. – Tämä on nykyään paljon mukavampi työpaikka.

Huonekalukonservoija Kimmo Oksanen
www.konservaattori.fi

Kultaajamestari Harri Virtanen
www.kultaus-kehys.fi

Verhoilijamestari Juhani Kanerva
www.verhoiluliike-kanerva.fi

Teksti ja kuvat Laura Reunanen
(Jäsenesittely on julkaistu HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 4/2015)

Kirjansitomo V. & K. Jokinen

MESTARILTA MESTARILLE
– Kirjansitomo V. & K. Jokinen 85 vuotta

85-vuotiasta taipalettaan juhliva neljännen polven perheyritys Kirjansitomo V. & K. Jokinen on toiminut samoissa tiloissa Viiskulman tuntumassa jo vuodesta 1928.  Kirjansitomon tiloihin pääsee tutustumaan myös Käsityö on Designia! -tapahtumassa torstaina 8.5.2014!

Vesa Jokinen (oik.), Toivo Salo ja Tomi Lappalainen.
Vesa Jokinen (oik.), Toivo Salo ja Tomi Lappalainen.

Kun kääntyy Fredalta Tarkk’ampujanka-dulle, Viiskulman hälinä hiljenee äkisti. Melkein ylämäen laelta löytyy kaunis kyltti, joka illan hämärtyessä viittoo tietä V. & K. Jokisen kirjansitomoon. Viihtyisissä toimitiloissa pienen tiskin takaa hymyilevät neljännen polven yrittäjä Vesa Jokinen, pitkän uran tehnyt kirjansitojamestari Toivo Salo sekä juuri erikoisammattitutkintonsa suorittanut Tomi Lappalainen. Kolmeen eri sukupolveen kuuluvat miehet kertovat auliisti kirjansidonnasta sekä V. & K. Jokisen menneisyydestä – ja tulevaisuudesta. Edelliset Jokisen sukupolvet hymyilevät mustavalkokuvissa toimiston seinällä.

Lafkan alkuvaiheet

1874 Uuraisilla syntynyt Kalle Hermanninpoika Jokinen, Vesa Jokisen isovaari, aloitti kirjansidontauransa oppipoikana Joensuussa vuonna 1890. Helsinkiin hän siirtyi vuonna 1894, ja toimi työntekijänä kahdessa kirjansitomossa. Myös Kallen molemmat pojat, Elis ja Väinö, seurasivat isäänsä alalle.

Kirjansitomo V. & K. Jokinen, jota tekijät kutsuvat tuttavallisesti “Lafkaksi”, perustettiin 1928. Aluksi siinä olivat osakkaina Kalle Jokinen ja hänen vanhempi poikansa Väinö, joka kuitenkin kaatui Talvisodassa. 1940-luvun alussa materiaalipula vaikeutti työtä, sillä liisterin tekemiseen tarvittiin vehnäjauhoja ja kultaamiseen kananmunia. Kansanhuoltolautakunta myönsi kuitenkin jonkin verran erikoisostolupia, joiden turvin töitä päästiin jatkamaan.

Nuorempi veli Elis siirtyi mukaan toimintaan ja osakkaaksi 1945. Hän oli aiemmin ollut töissä mm. Gummeruksen ja Weilin & Göösin kirjansitomoissa. Kallelle myönnettiin kirjansitojamestarin arvo 13.12.1949. Lafkan perustaja toimi yrityksessään 43 vuotta aina kuolemaansa saakka, ja teki siis yhteensä 70 vuoden uran kirjansitojana.

Yhdistysläinen alusta saakka

Kalle ja Elis menehtyivät molemmat vuonna 1960, ja osakkaaksi tulivat Eliksen vaimo Hertta ja hänen poikansa Olavi, Vesan isä. Alkoi uuden työnjohtajan etsiminen ja löydettiin kirjansitoja Toivo Salo, joka oli ollut Eliksen oppilaana Helsingin kirjapainokoulussa ja käynyt Lafkassa hankkimassa lisätietoja kirjansidonnasta iltaisin. Oppinsa Toivo oli saanut WSOY:n kirjansitomosta Porvoossa. Hänestä tuli Lafkan osakas ja kolmas yhtiömies. Myöhemmin hän suoritti myös kirjansitojamestarin tutkinnon. Vesa Jokinen puolestaan siirtyi kokopäiväiseksi “lafkalaiseksi” ja osakkaaksi vuonna 2007, ja vastaa yrityksen paperiasioista ja asiakassuhteista.

Kirjansitomo V. & K. Jokinen on ollut Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsen perustamisestaan eli vuodesta 1928 alkaen. Yritys on yksi yhdistyksen vanhemmista jäsenistä.

Höyryvoimaa ja lehtikultaa

Mikä on muuttunut Lafkan 85-vuotisen historian aikana? – Vaarin ja isänikin aikana painettiin töitä aamukuudesta iltakahdeksaan, nyt ainakin tahti on hiukan rauhoittunut ja suurin osa työstä tehdään ihan normaalin työajan puitteissa, Vesa kertoo. Toivo puolestaan muistaa vielä ajat, kun työtä oli niin paljon, että yhden valmistuttua käveltiin hyllylle hakemaan seuraavaa. Nyt tilaukset tulevat pienemmissä erissä ja toimitusajatkin ovat lyhyemmät. Kirjansidonnan työvaiheet ovat silti paljolti samanlaisia kuin 85 vuotta sitten. Tosin uusia koneita on tullut helpottamaan työvaiheita, kuten leikkaamista.
– Välillä leikattavana on kymmeniä diplomitöitä kerralla, ja leikkauskone nopeuttaa tätä työvaihetta huomattavasti, Tomi huomauttaa.

Osa päivittäin käytettävistä koneista on antiikkisia, mutta käyttötarkoitukseensa loistavia, kuten äänekäs valurautainen pyöristyskone, jota voi melun vuoksi käyttää vain päiväsaikaan. Tomi arvelee leikkisästi, että se on alun perin toiminut höyryvoimalla, mutta Toivo protestoi, ettei niin ole ollut ainakaan hänen aikanaan. Lafkan kokoelmiin kuuluu vaikuttava kokoelma painokirjasimia sekä aitoa kultaa painaessa käytettäviä kultausfilettejä, joiden käyttöä Toivo on esitellyt lukuisilla kirjamessuilla vuosien varrella.

jokinen06

Mestarilta mestarille

Kirjansidonnan lisäksi Jokisella valmistetaan myös esimerkiksi erilaisia rasioita. Lisäksi yritys myy kirjansidontatarvikkeita alan harrastajille.
– Kaikki kirjansidonnasta kiinnostuneet auttavat pitämään alan virkeänä ja elinvoimaisena, ja jokainen harrastaja on potentiaalinen tuleva ammattilainen, Vesa tiivistää.

Hän ja Toivo ovat molemmat silminnähden iloisia ja ylpeitä Tomista, joka on juuri suorittanut kirjansitojan erikoisammattitutkinnon ja odottelee nyt koululta virallisia papereita mestarinkirjan hakemusta varten.
– Tomi tuli eräänä päivänä hakemaan meiltä taittoluuta ja jäi sille tielleen, Vesa muistelee. Pian Tomi oli Lafkassa oppisopimuslaisena ja kohta Toivo valmisteli häntä jo erikoisammattitutkintoa varten.

Nyt nuori mies on paitsi osakas, myös viittä vaille kirjansitojamestari.
– Oli todella hienoa löytää nuori, motivoitunut ja taitava mestariperinteen jatkaja yritykseen, sillä itse olen pikkuhiljaa siirtymässä eläkkeelle, Toivo kertoo.
– Luulen kyllä, että Toivon kuuma linja on kovassa käytössä vielä pitkään, virnistää Tomi oppi-isälleen. – Koulussa oltiin todella vaikuttuneita siitä, että olin päässyt Toivo Salon oppiin. Hän on alan eläviä legendoja.

Kolmikon kanssa jutellessa tulee väkisinkin mieleen, että kirjansitomo V. & K. Jokisen pitkän historian salaisuus on harmoninen yhteishenki, joka vallitsee tekijöiden kesken.
– Onneksi emme ole mikään pörssiyhtiö, jonka tarvitsisi tahkoa tulosta, Vesa naurahtaa. Nyt kirjansitomo työllistää kuusi täysipäiväistä tekijää, ja Vesan vaimo auttaa puolipäiväisenä toimistolla. Lisäksi Lafkassa on juuri aloittanut uusi oppisopimusopiskelija.

Kirjoja Turun palosta

Miksi kolmikkoa kiinnostaa juuri kirjansidonta?
– Tekee melkein mieli sanoa, että täällä ollaan kun pyysivät töihin, Tomi naurahtaa, mutta jatkaa, – tämähän on todella arvokkaan tuntuista työtä, johon liittyy paljon historiaa: Ei joka työssä pääse käsittelemään Kalevalan ensipainoksia tai Turun palossa vahingoittuneita kirjoja! Myös kunnostamista kaipaavat vanhat perheraamatut pistävät ammattitaidon koetukselle. Useita entisöitäväksi tulevia kirjoja tekisi mieli selailla enemmänkin.

Helsingin Yliopiston kirjasto on Jokisen kirjansitomon vakioasiakkaita, ja sitomoon tulee kirjoja, joita ei anneta kenenkään muun käpälöitäväksi. Jokainen kirja on yksilö, vaikka työn kulku on aina suunnilleen sama.

– Työssä jaksamista edistää myös se, että kädenjäljen näkeminen on todella palkitsevaa, Toivo huomauttaa. – Lisäksi moneen kirjaan liittyy mielenkiintoisia tarinoita, ja asiakkaiden kertomusten kuuleminen on mielenkiintoista.
– Itse asiassa meillä ei juurikaan ole ikäviä asiakkaita, Vesa lisää, joskus joku kauhistelee työn hintaa, mutta yleensä rauhoittuu, kun kuulee kuinka monesta miestyötunnista se koostuu.

Elämäntapa ja harrastukset

Kysyn vielä, mitä kirjansitomon työmyyrät harrastavat vapaa-ajallaan. Kolmikko nauraa ja vaihtaa syyllisiä katseita.
– Vapaa-aika on niin uusi asia minulle, etten oikein ole mitään vielä keksinyt, Toivo tuumii. Tomi puolestaan tunnustaa jäävänsä usein illalla työstämään jotakin omaa kirjansidontaprojektia.
– Tästä on pahasti tulossa elämäntapa, nuori tekijä kertoo. Vesa tekee jonkin verran kirjanpitoa myös kotosalla, mutta enimmäkseen aika kuluu perheen kanssa. Kaikki kolme pyrkivät pitämään kuntoaan yllä sienestyksellä, ratsastuksella, uinnilla tai pyöräilyllä. Vesa, jolla on luonnollisesti alalta laajat tiedot, yllättää tunnustamalla, että on sitonut eläessään vain yhden kirjan!
– Ja sekin odottaa vielä kansiinsa ylivetopaperia, neljännen polven lafkalainen naurahtaa.

Onneksi olkoon 85-vuotiaalle “Lafkalle”! Jatkukoon Kirjansitomo V. & K. Jokisen tarina vielä pitkään. Kirjansitomo V. & K. Jokinen sai kunniakirjan ja viirin kun yhdistys palkitsi pitkäaikaisia jäseniään tämän vuoden Itsenäisyyspäivän juhlassaan.

Kirjansitomo V. & K. Jokinen
Vesa Jokinen
Tarkk’ampujankatu 9 A 3
00120 Hki
puh. (09) 635 142, 635 143
info@kirjansitomovkjokinen.fi
www.kirjansitomovkjokinen.fi

jokinen10

1528468_641047812604152_492650805_nTeksti ja kuvat Laura Reunanen
(Jäsenesittely on julkaistu HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 4/2013)

Kirjoitus PDF-tiedostona:
V. & K. Jokinen HKTY.fi 4/2013

Kuluttaminen on poliittista toimintaa

Jukka Isotalo
Lasimuotoilija Jukka Isotalo, Evolum.

Eduskuntavaalit järjestetään Suomessa joka neljäs vuosi. Lähes kaikissa vaaleissa viime vuosina äänestysaktiivisuus on laskenut edellisiin vaaleihin verrattuna. Äänestysinto laskee, koska äänestäjille on mahdollisesti syntynyt käsitys, ettei heidän antamallaan äänellä ole merkitystä poliitikkojen perustellessa päätöksiänsä taloustermeillä ja ekonomistien opeilla. Äänestäjä saattaa kokea, että poliitikkojen sijaan todellista valtaa käyttävät talouselämän päättäjät.

Björn Wahlroosin mukaan ”Kapitalistisella yrityksellä ei voi olla vallitsevia käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta, hyväksymistä ja hylkäämistä. Yritys on yhden asian liike. Sen tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen”. Osakeyhtiölain mukaan näin onkin, eli yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Äänestäjät ovat oikeassa siinä, että taloudelliset reunaehdot ohjaavat poliittisia päätöksiä. Heidän on kuitenkin hyvä tiedostaa, että tällaisessa maailmassa he voivat osallistua poliittiseen päätöksentekoon useammin kuin joka neljäs vuosi, vaikka vaikutusmahdollisuudet riippuvatkin jossain määrin lompakon paksuudesta. Aktiivisina kuluttajina he voivat päivittäin tehdä poliittisia päätöksiä. On poliittinen päätös valita tuote, jonka halpuus perustuu heikkoon laatuun, työntekijöiden surkeisiin palkkoihin, lapsityövoiman käyttöön, ympäristöstä piittaamattomuuteen ja yhteiskunnan epädemokraattisuuteen. Toisaalta on poliittinen päätös valita tuote tai palvelu, jonka koko tuotantoprosessissa pyritään tuotteen korkeaan laatuun, työntekijöiden kunnolliseen palkkaan, ympäristöystävällisyyteen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseen. Ihmisellä on vapaus valita tai jättää valitsematta, mutta tuon vapauden takia hän on myös vastuussa teoistansa.

Wahlroosin nihilistinen käsitys yritysten toiminnasta ei kerro vallitsevasta todellisuudesta suomalaisissa yrityksissä. Osakeyhtiölain velvoitteista huolimatta kapitalistiset yritykset eivät ole vain itsestään eteenpäin vyöryviä voitontekokoneita, vaan ihmisten ja heidän järkensä ja tunteiden ohjaamia kokonaisuuksia. Yritykset työpaikkoineen ovat saumaton osa muuta yhteiskuntaa ja elämää, ja useimmiten niissä toimivat yrittäjät ja työntekijät toimivat vastoin Wahlroosin dystooppista kuvausta. Näiden yritysten toimintaa ohjaa voitontavoittelun ohella myös ymmärrys siitä, että yrityksillä on oltava ihanteita ja pyrkimystä toimia niiden mukaisesti. Ilman ihanteita ja niiden soveltamista kapitalistiseen yritystoimintaan yhteiskunnasta tulisi epävakaa ja maapallosta lopulta kivinen erämaa.

Suomalaisilla yrityksillä on käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta, hyväksymistä ja hylkäämistä. Vapaudella on hintansa, mutta valinnoillaan kuluttaja voi vaikuttaa siihen, pärjäävätkö yritysten välisessä kilpailussa yhden asian liikkeet, jotka pyrkivät voiton maksimointiin, vai pärjäävätkö sellaiset – usein pienet – yritykset, jotka toiminnassaan pyrkivät ottamaan huomioon myös niitä ympäröivän yhteiskunnan ja ympäristön kokonaishyvinvoinnin, usein omasta taloudellisesta voitostaan tinkien.

Jukka Isotalo
Lasimuotoilija, Evolum Oy
Helsingin Käsityö- ja Teollisuushdistyksen valtuuston jäsen

(Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena  HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 1/2014)

Kirjoitus PDF-tiedostona:
HKTY.fi pääkirjoitus 1/2014: Jukka Isotalo

Ammattilaisen vinkit kuvankäsittelyyn

Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistys järjesti toimistollaan johdantokurssin kuvankäsittelyn kiehtovaan maailmaan 9.1.2014. Yhdistyksen projektisihteeri, valokuvaaja Laura Reunanen kertoi havainnollisesti ilmaisen kuvankäsittelyohjelman, GIMPin käytöstä ammattilaisen silmin. Kurssiin sisältyi paljon uutta ja mielenkiintoista asiaa, jota sulateltiin kahvitarjoilun voimin.

Kurssi oli jäsenten toiveesta järjestetty uusinta syksyltä. Samassa kurssisarjassa on aiemmin opiskeltu niin nettisivujen tekoa kuin pientuotekuvaustakin.


Lauran 5 vinkkiä kuvankäsittelyn perusteisiin

1. Valitse oikea ohjelma. Moni ilmainen kuvankäsittelyohjelma on heppoinen eikä anna tarpeeksi kontrollia säätöihin. Photoshop taas on laaja, mutta kallis. Photoshop Elements on peruskäsittelyyn kelpo ohjelma, jonka saa joidenkin ohjelmapakettien kylkiäisenä.

2. Ilmaisista ohjelmista ehdottomasti ylivoimainen on GIMP, joka vastaa käytännössä Photoshopia ja kelpaa vaativampaankin käyttöön. GIMPistä on olemassa myös suomenkielinen versio, ja sen perustoimintoihin löytyy suomenkielisiä ohjeita verkosta (esimerkiksi www.joutsi.com on hyvä sivusto perusteisiin tutustumiseen).

3. Monelle aloittavalle kuvankäsittelijälle suurin ongelma on se, ettei tiedä mistä aloittaa. Ohjelmissa on valtava määrä erilaisia suotimia toimintoja, joista kaikki eivät ole kovin hyödyllisiä. Tässä pari ominaisuutta, joiden hallitseminen kuuluu kuvankäsittelyn ehdottomiin perusteisiin:

Tasot / Layers

Tasojen käytöllä kuvankäsittelyyn saadaan kontrollia, sillä tehtyjä säätöjä on helppo hienosäätää jälkikäteen. Tasojen käyttö tuntuu alkuun hankalalta, mutta siihen tottuu pian. Kun ymmärtää miten tasot toimivat, kannattaa tutustua myös tasomaskien (masks) käyttöön. Hallittua, ammattimaista kuvankäsittelyä ei pystyisi kuvittelemaan ilman tasojen käytön hallintaa.

Värikäyrät / Curves

Useimmat valokuvat on mahdollista ja järkevääkin käsitellä käyttämällä ainoastaan erilaisia käyräsäätöjä eri tasoilla. Tämä on yksinkertainen säätötoiminto, jota ammattilaiset käyttävät kaikkein eniten, ja sen perusperiaatteisiin ja käytännön harjoituksiin kannattaa uhrata aikaa.

4. Kuvankäsittely on hyödyllinen taito, ja hyvällä perusosaamisella pääsee pitkälle. Esimerkiksi GIMP sopii hyvin myös julisteiden ym. taittamiseen, kun tasojen ja tekstityökalun käyttö on hallussa.

5. Muista, ettei huonolaatuista kuvaa saa kuvankäsittelyssä varsinaisesti parannettua, vaikka esim. kirkkautta ja väriä pystytäänkin säätämään. Kuvien parantelu on työlästä puuhaa, ja useimmat yleisimmistä ongelmista olisi helpointa korjata jo kuvatessa. Jos siis haluat parempia valokuvia, kannattaa mielummin harjoitella valokuvaamista kuin kuvankäsittelyä!

Teksti Laura Reunanen / Reunanen Photography

Kevään kurssit: Kuvankäsittelyä ja kotisivuja

Keväälle olemme jälleen järjestäneet pienyrittäjyyttä tukevia kursseja. Kursseille ovat tervetulleita kaikki Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsenet!

Kuvankäsittelykurssi osa 2

To 9.1.2014 klo 17.30–20.30
Yhdistyksen toimisto, Henry Fordin katu 5 F 19
Hinta 40€/hlö, ilmoittautuminen 7.1. mennessä

Valokuvaaja Laura Reunanen jatkaa johdantoa kuvankäsittelyn perusteisiin. Kurssilla kerrataan nopeasti edellisen kurssin sisältö ja jatketaan kurssilaisten toivomusten mukaan kuvankäsittelyohjelmien erilaisiin ominaisuuksiin tutustumista.

Kurssilla käytetään netistä ilmaiseksi ladattavaa GIMP-ohjelmaa. Osallistujat saavat havainnollisen kurssimateriaalin kotiin, mutta kurssilla ei käytetä tietokoneita.

Kotisivukurssi

To 27.2.2014 klo 17.30–21.00
Yhdistyksen toimisto, Henry Fordin katu 5 F 19
Hinta 40€/hlö, ilmoittautuminen 25.2. mennessä

Miten pienyrityksen kannattaa hoitaa verkkonäkyvyyttään? Kurssilla keskustelemme nettisivujen sisällöstä ja tutustumme WordPressin saloihin. Kurssin vetää yhdistyksen projektisihteeri Laura Reunanen. Tarkoitus on saada puhtia, ideoita, käytännön ohjeita ja vertaistukea nettisivujen uusimiseen ja päivittämiseen. Käymme läpi myös sosiaalisen median ja blogin yhdistämisen nettisivuun sekä puhumme pienyrityksen nettipresenssistä muutenkin. Kurssi on uusinta jäsenten toivomuksesta.

 

Käsityö on Designia! avaa Helsingin pajat yleisölle 8.5.2014

Yhdistyksen seuraava tapahtuma järjestetään toukokuussa 2014 jolloin jäsenyrittäjiemme verstaat, pajat, studiot, työhuoneet ja kivijalkatilat aukeavat päiväksi yleisölle.

Käsityö on designia! on tapahtuma, jossa yrittäjät ovat itse omissa liikkeissään kertomassa työstään ja antamassa työnäytöksiä. Päivän aikana jokainen jäsenyrittäjä voi järjestää erilaisia tapahtumia mitkä houkuttelevat kävijöitä. Tapahtuma tekee avoimeksi käsityöyrittäjien verstaat, pajat, putiikit, studiot, työhuoneet ja kivijalkatilat. Liikkeet ovat iltaan asti auki klo 11–19 välillä.

Yhdistys kannustaa jäsenyrittäjiä mukaan aktiivisesti keksimään ideoita ja ajatuksia mitä voivat toteuttaa omassa yrityksessään, myös pientä tarjoilua ja tarjouksia voi päivän aikana tarjota kävijöille. Erityisesti toivotaan työnäytöksiä joissa yleisö voisi seurata työn valmistumista autenttisessa ympäristössä. Päivä olisi muutakin kuin shoppailua, se olisi yritysten esilläoloa, alan ja yksilöllisen käsityön näkyvyyttä ja laadukasta asiakaspalvelua.

Uutena asiana kannustetaan yrittäjiä yhteistyöhön ja kysymään pop-up-tilaa muilta yrittäjiltä! Yrittäjät joilla ei ole omaa liiketilaa, tai jotka sijaitsevat kaukana keskustasta, voivat lähestyä tuttavayrittäjää ja kysyä yhteistyömahdollisuuksia olla tapahtumapäivän ajan esillä pop-upina.

 

Kultaajamestari Harri Virtanen esittelee työtään.
Kultaajamestari Harri Virtanen esittelee työtään.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Designpääkaupunkivuoden innoittamana.

Yhdistys panostaa tapahtuman markkinointiin, jota hoidetaan lehtikontaktien lisäksi pääasiassa sähköisesti, netissä ja Facebookissa. Jäsenyrittäjät voivat jo ilmoittautua tapahtumaan. Osallistumishinta 50 €/yritys.

Tapahtumasta saa lisätietoa lähempänä tapahtumaa täältä nettisivuilta sekä Facebook-osoitteesta
www.facebook.com/kasityoondesignia