Tag Archives: käsityö on designia

Muotoilu pelastaa meidät?

Vesa Nilsson
Muotoilija Vesa Nilsson, OZ Jewel

Käsityö ja muotoilu ovat molemmat aiheita, jotka tuntuvat hämmentävän lähes jokaista, myös meitä tekijöitä, käsityöläisiä ja suunnittelijoita. Molempia sanoja käytetään hyvin eri yhteyksissä ja usein myös täysin merkityksestään irrallaan. Markkinoinnissa käytetään usein mielivaltaisesti tai harhaanjohtavasti design tai craft/ käsityö tuomassa lisäarvoa. ”Käsityönä tehty” antaa mielikuvan yksilöllisestä ja laadukkaasta tuotteesta täysin teolliselle tuotteelle. Olemme vaarassa totuttautua siihen, että sanat ja niiden merkitykset eivät tarkoita sitä mitä niiden oikeasti pitäisi tarkoittaa, kuten Made in Finland.

Haluan tässä kirjoituksessani tuoda esille sen, miten minä ymmärrän käsityön ja muotoilun merkityksen ja miksi pidän niitä tärkeinä tekemisessäni yrittäjänä, käsityöläisenä ja muotoilijana.

Käsityön idea on huomattavasti laajempi kuin siihen liittyvä käsitys vanhojen perinteisten mallien kopioinnista ja perinteisten käsityömenetelmien säilyttämisestä. Käsityö on ennen kaikkea taitoa, innovointia ja luovuutta, joka ammentaa perinteistä ja historian tuntemuksesta. Käsityön käsitteeseen liittyy olennaisesti asioiden tekeminen mahdollisimman hyvin ja oman osaamisen jatkuva kehittäminen.

Innovointi ja luovuus ovat termejä, joita on käytetty runsaasti puhuttaessa talouden tilanteesta ja keinoista, joilla luodaan uutta kasvua. Monella käsityöyrittäjällä on jatkuvasti samankaltainen tilanne valtion kanssa. Talouden heikko tilanne, kasvu hidasta ja kauppaa pitäisi tehdä, että saataisi hyvinvointia. Tällaisessa tilanteessa käsityöosaajat selviävät omalla käytännön älykkyydellä ja ongelmanratkaisukyvyllä. Innovointia ja uusia ideoita tarvitaan myös perinteisillä käsityöaloilla. Pelkkä valmistustapa (käsityö) ei riitä tuomaan ansaittua lisäarvoa tuotteelle, joka muotoilullisesti on merkityksetön. Muotoilun avulla kannattaa kehittää tuotteita ja toimintaa paremmaksi.

Asiat muuttuvat huonompaan suuntaan spontaanisti, ellei niitä muuteta paremmiksi suunnitellusti – Francis Bacon (1561–1626).

Muotoilun tehtävä ja merkitys selitetään usein ratkaisun etsimisenä johonkin ongelmaan. Kyseessä voi olla pelkästään myynnin lisääminen tai toimivuuden, valmistuksen parantaminen muotoilun avulla. Muotoilun avulla käsillä oleva ongelma saadaan näkyväksi ja ymmärrettäväksi, se voi olla esine, tuote tai palvelu. Muotoilulla voi kehittää liiketoimintaa, palveluja ja ympäristöä jossa elämme. Ihmisen rakentamassa maailmassa kaiken on joku muotoillut ja suunnitellut. Muotoilussa on ensisijaisesti kysymys ongelman ratkaisusta, johon mielestäni sisältyy myös vastuu ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä.

Meille koruntekijöille ja kultasepille muotoilu tarkoittaa usein sisällön tuottamista ja tarinan kertomista. Perinteisesti korujen tarkoitus on ensisijaisesti olla merkityksellisiä käyttäjälleen vailla varsinaista käyttöfunktiota. Korun symboliset merkitykset ovat perinteisesti olleet korun arvokkaimmat tekijät tunnearvon, muotoilun ja materiaalin lisäksi.

Teknologian kehitys ja toiminnallisuuksien yleistyminen on korun evoluutiossa suurin muutos tuhansiin vuosiin, joka väistämättä tulee muuttamaan myös perinteistä korua ja sen merkitystä.

Tuotannollisessa mielessä teknologian kehitys on tehnyt monista käsityötekniikoista tarpeettomia. Mutta osaamisen, tiedon ja taidon merkitystä teknologia ei tee koskaan tarpeettomaksi. Käsityö ja tekeminen tuottaa meille elämyksiä, lisää tietoa ja mahdollistaa luovuutta, joiden arvo kasvaa jatkuvan teknologisoitumisen ja tuotteiden sekä palveluiden massoittumisen myötä.

Käsityö on designia, mutta se on myös paljon enemmän. Käsillä tekeminen on olennainen osa ihmisyyttä ja kulttuuria.

Vesa Nilsson
Muotoilija, OZ Jewel
Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsenyrittäjä

(Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 1/2016)

INFO: Vesa Nilsson

Valmistuin 1991 hopeasepäksi/artenomiksi Lahden muotoiluinstituutista. Hopeasepän töihin pääsin Tanskaan George Jensenille, jossa olin kaksi vuotta korpusosastolla (hopeaesineiden valmistus). Teimme suurta tilausta Saudi-Arabiaan ja töitä oli enemmän kuin tekijöitä.

Palattuani Suomeen, ammattiani vastaavia töitä ei ollut, joten jatkoin 1996 opintojani Taideteollisessa korkeakoulussa. 1997 perustimme Helsinkiin yhdessä partnerini ja vaimoni Tiina Arkon kanssa koruja suunnittelevan ja valmistavan yrityksen Galleria Myymälä Oz / Oz Jewel.  

Yrityksemme toteuttaa käsityön ajatusta siten, että pyrimme tekemään asiat meidän näköisenä ja niin hyvin kuin osaamme.  Tämä tarkoittaa yrityksemme toiminnan kaikkia osa-alueita: yritysilmettä, valmistusta, asiakaspalvelua ja ennen kaikkea korujemme muotoilua.

Kirjansitomo V. & K. Jokinen

MESTARILTA MESTARILLE
– Kirjansitomo V. & K. Jokinen 85 vuotta

85-vuotiasta taipalettaan juhliva neljännen polven perheyritys Kirjansitomo V. & K. Jokinen on toiminut samoissa tiloissa Viiskulman tuntumassa jo vuodesta 1928.  Kirjansitomon tiloihin pääsee tutustumaan myös Käsityö on Designia! -tapahtumassa torstaina 8.5.2014!

Vesa Jokinen (oik.), Toivo Salo ja Tomi Lappalainen.
Vesa Jokinen (oik.), Toivo Salo ja Tomi Lappalainen.

Kun kääntyy Fredalta Tarkk’ampujanka-dulle, Viiskulman hälinä hiljenee äkisti. Melkein ylämäen laelta löytyy kaunis kyltti, joka illan hämärtyessä viittoo tietä V. & K. Jokisen kirjansitomoon. Viihtyisissä toimitiloissa pienen tiskin takaa hymyilevät neljännen polven yrittäjä Vesa Jokinen, pitkän uran tehnyt kirjansitojamestari Toivo Salo sekä juuri erikoisammattitutkintonsa suorittanut Tomi Lappalainen. Kolmeen eri sukupolveen kuuluvat miehet kertovat auliisti kirjansidonnasta sekä V. & K. Jokisen menneisyydestä – ja tulevaisuudesta. Edelliset Jokisen sukupolvet hymyilevät mustavalkokuvissa toimiston seinällä.

Lafkan alkuvaiheet

1874 Uuraisilla syntynyt Kalle Hermanninpoika Jokinen, Vesa Jokisen isovaari, aloitti kirjansidontauransa oppipoikana Joensuussa vuonna 1890. Helsinkiin hän siirtyi vuonna 1894, ja toimi työntekijänä kahdessa kirjansitomossa. Myös Kallen molemmat pojat, Elis ja Väinö, seurasivat isäänsä alalle.

Kirjansitomo V. & K. Jokinen, jota tekijät kutsuvat tuttavallisesti “Lafkaksi”, perustettiin 1928. Aluksi siinä olivat osakkaina Kalle Jokinen ja hänen vanhempi poikansa Väinö, joka kuitenkin kaatui Talvisodassa. 1940-luvun alussa materiaalipula vaikeutti työtä, sillä liisterin tekemiseen tarvittiin vehnäjauhoja ja kultaamiseen kananmunia. Kansanhuoltolautakunta myönsi kuitenkin jonkin verran erikoisostolupia, joiden turvin töitä päästiin jatkamaan.

Nuorempi veli Elis siirtyi mukaan toimintaan ja osakkaaksi 1945. Hän oli aiemmin ollut töissä mm. Gummeruksen ja Weilin & Göösin kirjansitomoissa. Kallelle myönnettiin kirjansitojamestarin arvo 13.12.1949. Lafkan perustaja toimi yrityksessään 43 vuotta aina kuolemaansa saakka, ja teki siis yhteensä 70 vuoden uran kirjansitojana.

Yhdistysläinen alusta saakka

Kalle ja Elis menehtyivät molemmat vuonna 1960, ja osakkaaksi tulivat Eliksen vaimo Hertta ja hänen poikansa Olavi, Vesan isä. Alkoi uuden työnjohtajan etsiminen ja löydettiin kirjansitoja Toivo Salo, joka oli ollut Eliksen oppilaana Helsingin kirjapainokoulussa ja käynyt Lafkassa hankkimassa lisätietoja kirjansidonnasta iltaisin. Oppinsa Toivo oli saanut WSOY:n kirjansitomosta Porvoossa. Hänestä tuli Lafkan osakas ja kolmas yhtiömies. Myöhemmin hän suoritti myös kirjansitojamestarin tutkinnon. Vesa Jokinen puolestaan siirtyi kokopäiväiseksi “lafkalaiseksi” ja osakkaaksi vuonna 2007, ja vastaa yrityksen paperiasioista ja asiakassuhteista.

Kirjansitomo V. & K. Jokinen on ollut Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsen perustamisestaan eli vuodesta 1928 alkaen. Yritys on yksi yhdistyksen vanhemmista jäsenistä.

Höyryvoimaa ja lehtikultaa

Mikä on muuttunut Lafkan 85-vuotisen historian aikana? – Vaarin ja isänikin aikana painettiin töitä aamukuudesta iltakahdeksaan, nyt ainakin tahti on hiukan rauhoittunut ja suurin osa työstä tehdään ihan normaalin työajan puitteissa, Vesa kertoo. Toivo puolestaan muistaa vielä ajat, kun työtä oli niin paljon, että yhden valmistuttua käveltiin hyllylle hakemaan seuraavaa. Nyt tilaukset tulevat pienemmissä erissä ja toimitusajatkin ovat lyhyemmät. Kirjansidonnan työvaiheet ovat silti paljolti samanlaisia kuin 85 vuotta sitten. Tosin uusia koneita on tullut helpottamaan työvaiheita, kuten leikkaamista.
– Välillä leikattavana on kymmeniä diplomitöitä kerralla, ja leikkauskone nopeuttaa tätä työvaihetta huomattavasti, Tomi huomauttaa.

Osa päivittäin käytettävistä koneista on antiikkisia, mutta käyttötarkoitukseensa loistavia, kuten äänekäs valurautainen pyöristyskone, jota voi melun vuoksi käyttää vain päiväsaikaan. Tomi arvelee leikkisästi, että se on alun perin toiminut höyryvoimalla, mutta Toivo protestoi, ettei niin ole ollut ainakaan hänen aikanaan. Lafkan kokoelmiin kuuluu vaikuttava kokoelma painokirjasimia sekä aitoa kultaa painaessa käytettäviä kultausfilettejä, joiden käyttöä Toivo on esitellyt lukuisilla kirjamessuilla vuosien varrella.

jokinen06

Mestarilta mestarille

Kirjansidonnan lisäksi Jokisella valmistetaan myös esimerkiksi erilaisia rasioita. Lisäksi yritys myy kirjansidontatarvikkeita alan harrastajille.
– Kaikki kirjansidonnasta kiinnostuneet auttavat pitämään alan virkeänä ja elinvoimaisena, ja jokainen harrastaja on potentiaalinen tuleva ammattilainen, Vesa tiivistää.

Hän ja Toivo ovat molemmat silminnähden iloisia ja ylpeitä Tomista, joka on juuri suorittanut kirjansitojan erikoisammattitutkinnon ja odottelee nyt koululta virallisia papereita mestarinkirjan hakemusta varten.
– Tomi tuli eräänä päivänä hakemaan meiltä taittoluuta ja jäi sille tielleen, Vesa muistelee. Pian Tomi oli Lafkassa oppisopimuslaisena ja kohta Toivo valmisteli häntä jo erikoisammattitutkintoa varten.

Nyt nuori mies on paitsi osakas, myös viittä vaille kirjansitojamestari.
– Oli todella hienoa löytää nuori, motivoitunut ja taitava mestariperinteen jatkaja yritykseen, sillä itse olen pikkuhiljaa siirtymässä eläkkeelle, Toivo kertoo.
– Luulen kyllä, että Toivon kuuma linja on kovassa käytössä vielä pitkään, virnistää Tomi oppi-isälleen. – Koulussa oltiin todella vaikuttuneita siitä, että olin päässyt Toivo Salon oppiin. Hän on alan eläviä legendoja.

Kolmikon kanssa jutellessa tulee väkisinkin mieleen, että kirjansitomo V. & K. Jokisen pitkän historian salaisuus on harmoninen yhteishenki, joka vallitsee tekijöiden kesken.
– Onneksi emme ole mikään pörssiyhtiö, jonka tarvitsisi tahkoa tulosta, Vesa naurahtaa. Nyt kirjansitomo työllistää kuusi täysipäiväistä tekijää, ja Vesan vaimo auttaa puolipäiväisenä toimistolla. Lisäksi Lafkassa on juuri aloittanut uusi oppisopimusopiskelija.

Kirjoja Turun palosta

Miksi kolmikkoa kiinnostaa juuri kirjansidonta?
– Tekee melkein mieli sanoa, että täällä ollaan kun pyysivät töihin, Tomi naurahtaa, mutta jatkaa, – tämähän on todella arvokkaan tuntuista työtä, johon liittyy paljon historiaa: Ei joka työssä pääse käsittelemään Kalevalan ensipainoksia tai Turun palossa vahingoittuneita kirjoja! Myös kunnostamista kaipaavat vanhat perheraamatut pistävät ammattitaidon koetukselle. Useita entisöitäväksi tulevia kirjoja tekisi mieli selailla enemmänkin.

Helsingin Yliopiston kirjasto on Jokisen kirjansitomon vakioasiakkaita, ja sitomoon tulee kirjoja, joita ei anneta kenenkään muun käpälöitäväksi. Jokainen kirja on yksilö, vaikka työn kulku on aina suunnilleen sama.

– Työssä jaksamista edistää myös se, että kädenjäljen näkeminen on todella palkitsevaa, Toivo huomauttaa. – Lisäksi moneen kirjaan liittyy mielenkiintoisia tarinoita, ja asiakkaiden kertomusten kuuleminen on mielenkiintoista.
– Itse asiassa meillä ei juurikaan ole ikäviä asiakkaita, Vesa lisää, joskus joku kauhistelee työn hintaa, mutta yleensä rauhoittuu, kun kuulee kuinka monesta miestyötunnista se koostuu.

Elämäntapa ja harrastukset

Kysyn vielä, mitä kirjansitomon työmyyrät harrastavat vapaa-ajallaan. Kolmikko nauraa ja vaihtaa syyllisiä katseita.
– Vapaa-aika on niin uusi asia minulle, etten oikein ole mitään vielä keksinyt, Toivo tuumii. Tomi puolestaan tunnustaa jäävänsä usein illalla työstämään jotakin omaa kirjansidontaprojektia.
– Tästä on pahasti tulossa elämäntapa, nuori tekijä kertoo. Vesa tekee jonkin verran kirjanpitoa myös kotosalla, mutta enimmäkseen aika kuluu perheen kanssa. Kaikki kolme pyrkivät pitämään kuntoaan yllä sienestyksellä, ratsastuksella, uinnilla tai pyöräilyllä. Vesa, jolla on luonnollisesti alalta laajat tiedot, yllättää tunnustamalla, että on sitonut eläessään vain yhden kirjan!
– Ja sekin odottaa vielä kansiinsa ylivetopaperia, neljännen polven lafkalainen naurahtaa.

Onneksi olkoon 85-vuotiaalle “Lafkalle”! Jatkukoon Kirjansitomo V. & K. Jokisen tarina vielä pitkään. Kirjansitomo V. & K. Jokinen sai kunniakirjan ja viirin kun yhdistys palkitsi pitkäaikaisia jäseniään tämän vuoden Itsenäisyyspäivän juhlassaan.

Kirjansitomo V. & K. Jokinen
Vesa Jokinen
Tarkk’ampujankatu 9 A 3
00120 Hki
puh. (09) 635 142, 635 143
info@kirjansitomovkjokinen.fi
www.kirjansitomovkjokinen.fi

jokinen10

1528468_641047812604152_492650805_nTeksti ja kuvat Laura Reunanen
(Jäsenesittely on julkaistu HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 4/2013)

Kirjoitus PDF-tiedostona:
V. & K. Jokinen HKTY.fi 4/2013

Huonekalukonservointi Kimmo Oksanen

KÄSITYÖDESIGNIN SÄILYTTÄJÄ
– Huonekalukonservointi Kimmo Oksanen

Onkohan 1800-luvun alun puuseppä ajatellut, että joku konservoi hänen tekemäänsä pöytää vuonna 2014? Huonekalukonservaattori Kimmo Oksanen kertoo työstään käsityödesignin säilyttäjänä. Kimmo osallistuu myös Käsityö on Designia! -tapahtumaan torstaina 8.5.2014, jolloin häntä pääsee tapaamaan pajallaan Herttoniemessä.

Huonekalukonservaattori Kimmo Oksanen
Huonekalukonservaattori Kimmo Oksanen

– Oikeastaan alanvalinta alkoi vaivihkaa jo kun olin seitsemän, huonekalukonservaattori Kimmo Oksanen muistelee, – silloin menin taidekouluun ja aloin opetella piirustusta ja pensselinkäyttöä. Taidekoulussa Kimmo kävi parikymppiseksi saakka, ja lukioaikana haaveili arkkitehdin urasta.
– Nyt kun mietin asiaa, en oikein ymmärrä minkä takia, Kimmo säestää pohdintaansa leppoisalla naurahduksella, – ehkä silloinkin olin kuitenkin enemmän kiinnostunut sisustusarkkitehtuurista.

Lukion jälkeen nuorukainen meni armeijaan, ja kun palvelusaikaa oli muutama kuukausi jäljellä, aukeni oppisopimuspaikka maalaamosta, joka oli erikoistunut vanhoihin kohteisiin.
– Otin härkää sarvista ja menin.

Pensseli käteen

Oppisopimuksessa Kimmo sai ohjauksensa työmaalla oikeissa tilanteissa.
– En pahemmin koulunpenkkiä kuluttanut koulutuksen aikana. Otin pensselin käteen ja viisaammat ammattimiehet huutelivat vinkkejä vierestä. Oppisopimuksessa hän oli vuodesta 1996 vuoteen 2000, ja sen jälkeen vielä samassa firmassa pari kesää kesätöissä.
– Näkihän siinä paljon vanhoja kohteita, Kimmo miettii.

Loppujen lopuksi maalarin ura ei kuitenkaan ollut häntä varten.
– Suurimman osan vuodesta maalattiin valkoista pintaa uuteen kipsilevyseinään, ja minua kiehtoi vanha. Huomasin, että konservaattorilinjalle oli haku vuonna 2000, ja hain heti sillä opiskelijoita otetaan vain neljän vuoden välein. Pääsin kouluun, ja siitä alkoi uusi ura.

kimmo00410 vuotta yrittäjänä

Oman toiminimen Kimmo perusti hiukan ennen valmistumistaan. Nyt firma viettää jo kymmenvuotisjuhliaan.
– Loppujen lopuksi uravalintani ei ole ollut tietoisen päätöksen tulos, vaan olen ohjautunut alalle sen mukaan, mikä on tuntunut mielekkäältä, Kimmo tiivistää. Nyt hänellä on kaksi pajaa, joista toinen sijaitsee hänen kotinsa yhteydessä, Hyönölän kylässä Lohjalla. Myös Kimmon vaimo Arni on tullut mukaan yrityksen toimintaan: Hän on koulutukseltaan erikoismaalari.

– Lohjalla mukavinta on asenneilmasto ja ihmisläheisyys, siellä ei olla turhantärkeitä, Kimmo kertoo tyytyväisenä. Helsingin pajalla hän viettää pari päivää viikossa.

Tekniikat vanhaa perua

Kimmo on erikoistunut käsityöaikakaudella tehtyjen puukalusteiden konservointiin. Käsityöaikakaudella tarkoitetaan aikaa suunnilleen toiseen maailmansotaan asti, jolloin kalusteiden valmistus teollistui ja tekniikat muuttuivat.
– Käytän tietenkin vain vanhoja tekniikoita ja mahdollisimman autenttisia materiaaleja. Esimerkiksi jänisliimaa on käytetty jo ainakin 4000 vuotta puukalusteissa ja -esineissä, sillä se on ominaisuuksiltaan paras mahdollinen puun liimaamiseen, siksi se on minullakin käytössä.

Yleensä konservoijan puoleen käännytään silloin, kun esineen käyttö näkyy liikaa: Pöydänpinnat naarmuuntuvat, tuolit alkavat heilua tai kaapin ovet eivät aukene. Eihän vanhan tarvitse uudelta näyttää, mutta korjausta ja huoltoa tarvitaan kun kuluminen haittaa käyttöä tai häiritsee silmää. Konservointi pidentää kalusteen käyttöikää ja ennaltaehkäisee tulevia vaurioita.

Dokumentteja ja leimoja

Toiminnan avoimuus ja prosessin läpinäkyvyys on osa Kimmon ammattiylpeyttä.
– Jokaisesta konservointityöstä teen kirjallisen dokumentin johon kirjataan esineen tausta, sille tehdyt toimenpiteet ja hoito-ohjeet jatkoa varten. Minulle se on pieni vaiva, mutta monelle asiakkaalle iso ilo.

Puusepän leimat ja puumerkit ovat suhteellisen harvinaisia, sillä etenkin tilaustöihin niitä ei aina ole ollut tapana laittaa. Joskus konservaattori kuitenkin löytää tietoa esineen tekijästä ja tilaajasta: Kimmo esittelee lipastoa, jonka laatikon pohjaan on kirjoitettu, kuka kalusteen on tehnyt, koska ja kenelle. Vuosiluvusta saa juuri ja juuri selvää. Se on 1805.

kimmo005

Mahonkia Etelä-Amerikasta

Nyt Kimmolla on työn alla pari komeaa peiliä ja sohva. Hän esittelee myös huutokaupasta itselleen ostamaansa 1820–30-luvun pöytää.
– Tämä on suomalaista designia, hienosti toteutettua ammattityötä, hän huomauttaa ja kiinnittää huomioni pöydän jalkojen muotoiluun. – Esimerkiksi tämä pöytä on tehty koivusta ja männystä, jonka päälle on liimattu ohut 2-3mm:n mahonkiviilu. Tämä on tyypillistä suomalaiselle puusepäntyölle, sillä mahonki on ollut kallista ja vaikeasti saatavaa, se on tuotu Etelä-Amerikasta laivalla kauppakomppanioitten kautta. Runko on siis tehty kotimaisesta puutavarasta ja kallista tuontipuuta on käytetty mahdollisimman säästeliäästi.
Pöytä on noin 200 vuotta vanha, ja edelleen rakenteellisesti hyvässä kunnossa. Jos olisi suurpiirteinen, sen voisi ottaa suoraan käyttöön, vaikka mahonkiviilu onkin hiukan revennyt.

Liimaus, siklaus, hionta

Usein vanha lakkapinta himmentää puun väriä ja tekee sitä samean. Kalusteissa on useimmiten myös kuluneita kohtia tai irtonaista viilua. Työhön ryhtyessään Kimmo liimaa ensimmäiseksi kaiken irtoavan viilun kiinni, sillä se ei kestä seuraavaa työvaihetta, joka on siklaus. Siinä vanha lakkapinta poistetaan kaapimalla.

Jotta alkuperäisen värin hehku saadaan esiin, valon haalistuttamaa mahonkia pitää hioa. Tarkoitus on kuitenkin säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäisestä puusta, joten operaatio on suoritettava varoen ja kohtuutta noudattaen.
– Tosin vanhat viilut ovat kaksi- tai kolme kertaa paksumpia kuin nykyaikaiset, Kimmo huomauttaa ja näyttää esimerkkipalat. Uusi viilu tuntuu toden totta paperinohuelta vanhaan verrattuna.

kimmo006Korjaus ja kiillotus

Seuraava työvaihe on kartoittaa puun kunto yksityiskohtaisesti ja korjata viat. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta Kimmolla riittää haasteita.
– Puu on elävä aine, ja esimerkiksi mahonkiviilussa on eri tummuusaste joka ilmansuunnasta katsottuna. On todella haastavaa löytää hajonneen viilun tilalle paikkaava pala, joka sopii ympäröivän puuhun täydellisesti sekä kuvionsa että väriominaisuuksiensa puolesta. Lisähaastetta aiheuttaa se, että vanha puu on tiheäsyisempää kuin uusi.
– Uuden puun pitää kasvaa nopeasti, siitä tulee höttöisempää ja huokoset jäävät suuriksi.

Lopuksi tehdään ”puleeraus” eli puupintaan laitetaan uusi lakkapinta ja se kiillotetaan. Tähän valitaan mahdollisimman hyvin kalusteen valmistusaikakauteen sopiva tekniikka monista vaihtoehdoista.

Häivähdys glamouria

Käsityöammattilaisten suunnittelemat korkeatasoiset kalusteet ovat usein tilaustöitä tiettyyn tilaan ja tarpeeseen, mutta Kimmo näkee niissä myös paljon yksilöllisiä esteettisiä ratkaisuja. Esimerkkinä hän näyttää kaapin, jonka ovissa mahonkiviilua on käytetty luovasti niin, että puunsyyt muodostavat peilikuvia toisistaan.
– Tämä on todella ajatuksella tehty, Kimmo toteaa hyväksyvästi,
– olisihan tuo aivan eri kaappi ilman tätä hienoa viimeistelyä. Tuossa on ammattimies käyttänyt taiteellista näkemystään, ja tuloksena on häivähdys glamouria. Tähän kun saa vielä huolellisen kiillotuksen tehtyä, niin mahonki suorastaan sykkii. Asiat voi tehdä monella tavalla – säihkeellä tai ilman, Kimmo naurahtaa.

Huonekalukonservointi
Kimmo Oksanen tmi

Kimmo Oksanen
Sahaajankatu 20 E, 00880 Hki
puh. 050 365 0036
huonekalu@konservaattori.fi
www.konservaattori.fi

kimmo00210294341_705869476121985_1613899718064033649_nTeksti ja kuvat Laura Reunanen
(Jäsenesittely on julkaistu HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 1/2014)

Kirjoitus PDF-tiedostona:
Kimmo Oksanen HKTY.fi 1/2014

Kuluttaminen on poliittista toimintaa

Jukka Isotalo
Lasimuotoilija Jukka Isotalo, Evolum.

Eduskuntavaalit järjestetään Suomessa joka neljäs vuosi. Lähes kaikissa vaaleissa viime vuosina äänestysaktiivisuus on laskenut edellisiin vaaleihin verrattuna. Äänestysinto laskee, koska äänestäjille on mahdollisesti syntynyt käsitys, ettei heidän antamallaan äänellä ole merkitystä poliitikkojen perustellessa päätöksiänsä taloustermeillä ja ekonomistien opeilla. Äänestäjä saattaa kokea, että poliitikkojen sijaan todellista valtaa käyttävät talouselämän päättäjät.

Björn Wahlroosin mukaan ”Kapitalistisella yrityksellä ei voi olla vallitsevia käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta, hyväksymistä ja hylkäämistä. Yritys on yhden asian liike. Sen tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen”. Osakeyhtiölain mukaan näin onkin, eli yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Äänestäjät ovat oikeassa siinä, että taloudelliset reunaehdot ohjaavat poliittisia päätöksiä. Heidän on kuitenkin hyvä tiedostaa, että tällaisessa maailmassa he voivat osallistua poliittiseen päätöksentekoon useammin kuin joka neljäs vuosi, vaikka vaikutusmahdollisuudet riippuvatkin jossain määrin lompakon paksuudesta. Aktiivisina kuluttajina he voivat päivittäin tehdä poliittisia päätöksiä. On poliittinen päätös valita tuote, jonka halpuus perustuu heikkoon laatuun, työntekijöiden surkeisiin palkkoihin, lapsityövoiman käyttöön, ympäristöstä piittaamattomuuteen ja yhteiskunnan epädemokraattisuuteen. Toisaalta on poliittinen päätös valita tuote tai palvelu, jonka koko tuotantoprosessissa pyritään tuotteen korkeaan laatuun, työntekijöiden kunnolliseen palkkaan, ympäristöystävällisyyteen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseen. Ihmisellä on vapaus valita tai jättää valitsematta, mutta tuon vapauden takia hän on myös vastuussa teoistansa.

Wahlroosin nihilistinen käsitys yritysten toiminnasta ei kerro vallitsevasta todellisuudesta suomalaisissa yrityksissä. Osakeyhtiölain velvoitteista huolimatta kapitalistiset yritykset eivät ole vain itsestään eteenpäin vyöryviä voitontekokoneita, vaan ihmisten ja heidän järkensä ja tunteiden ohjaamia kokonaisuuksia. Yritykset työpaikkoineen ovat saumaton osa muuta yhteiskuntaa ja elämää, ja useimmiten niissä toimivat yrittäjät ja työntekijät toimivat vastoin Wahlroosin dystooppista kuvausta. Näiden yritysten toimintaa ohjaa voitontavoittelun ohella myös ymmärrys siitä, että yrityksillä on oltava ihanteita ja pyrkimystä toimia niiden mukaisesti. Ilman ihanteita ja niiden soveltamista kapitalistiseen yritystoimintaan yhteiskunnasta tulisi epävakaa ja maapallosta lopulta kivinen erämaa.

Suomalaisilla yrityksillä on käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta, hyväksymistä ja hylkäämistä. Vapaudella on hintansa, mutta valinnoillaan kuluttaja voi vaikuttaa siihen, pärjäävätkö yritysten välisessä kilpailussa yhden asian liikkeet, jotka pyrkivät voiton maksimointiin, vai pärjäävätkö sellaiset – usein pienet – yritykset, jotka toiminnassaan pyrkivät ottamaan huomioon myös niitä ympäröivän yhteiskunnan ja ympäristön kokonaishyvinvoinnin, usein omasta taloudellisesta voitostaan tinkien.

Jukka Isotalo
Lasimuotoilija, Evolum Oy
Helsingin Käsityö- ja Teollisuushdistyksen valtuuston jäsen

(Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena  HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 1/2014)

Kirjoitus PDF-tiedostona:
HKTY.fi pääkirjoitus 1/2014: Jukka Isotalo

Käsityö on Designia! avaa Helsingin pajat yleisölle 8.5.2014

Yhdistyksen seuraava tapahtuma järjestetään toukokuussa 2014 jolloin jäsenyrittäjiemme verstaat, pajat, studiot, työhuoneet ja kivijalkatilat aukeavat päiväksi yleisölle.

Käsityö on designia! on tapahtuma, jossa yrittäjät ovat itse omissa liikkeissään kertomassa työstään ja antamassa työnäytöksiä. Päivän aikana jokainen jäsenyrittäjä voi järjestää erilaisia tapahtumia mitkä houkuttelevat kävijöitä. Tapahtuma tekee avoimeksi käsityöyrittäjien verstaat, pajat, putiikit, studiot, työhuoneet ja kivijalkatilat. Liikkeet ovat iltaan asti auki klo 11–19 välillä.

Yhdistys kannustaa jäsenyrittäjiä mukaan aktiivisesti keksimään ideoita ja ajatuksia mitä voivat toteuttaa omassa yrityksessään, myös pientä tarjoilua ja tarjouksia voi päivän aikana tarjota kävijöille. Erityisesti toivotaan työnäytöksiä joissa yleisö voisi seurata työn valmistumista autenttisessa ympäristössä. Päivä olisi muutakin kuin shoppailua, se olisi yritysten esilläoloa, alan ja yksilöllisen käsityön näkyvyyttä ja laadukasta asiakaspalvelua.

Uutena asiana kannustetaan yrittäjiä yhteistyöhön ja kysymään pop-up-tilaa muilta yrittäjiltä! Yrittäjät joilla ei ole omaa liiketilaa, tai jotka sijaitsevat kaukana keskustasta, voivat lähestyä tuttavayrittäjää ja kysyä yhteistyömahdollisuuksia olla tapahtumapäivän ajan esillä pop-upina.

 

Kultaajamestari Harri Virtanen esittelee työtään.
Kultaajamestari Harri Virtanen esittelee työtään.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Designpääkaupunkivuoden innoittamana.

Yhdistys panostaa tapahtuman markkinointiin, jota hoidetaan lehtikontaktien lisäksi pääasiassa sähköisesti, netissä ja Facebookissa. Jäsenyrittäjät voivat jo ilmoittautua tapahtumaan. Osallistumishinta 50 €/yritys.

Tapahtumasta saa lisätietoa lähempänä tapahtumaa täältä nettisivuilta sekä Facebook-osoitteesta
www.facebook.com/kasityoondesignia