Vuosina 2013–2014 tehtiin ensimmäinen peruskorjaus Presidentinlinnassa vuoden 1972 jälkeen. Mukana suurprojektissa oli myös kolme Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsenyrittäjää. Kävimme Linnassa haastattelemassa linnanvouti Anne Puontia ja selvitimme, mitä kaikkea korjaus pitää sisällään.

Linnanvouti Anne Puonti istahtaa pitkän pöydän ääreen pienessä kokoushuoneessa Presidentinlinnassa. Kaikesta huomaa, että tilat on hiljattain remontoitu: 1820-luvulta saakka Kauppatorin reunalla seisseen rakennuksen kaikki pinnat ovat tuoreita ja rauhallisen sävyisiä, arvokalusteiden kultaukset ovat kirkkaita ja huoneita valaisee miellyttävä valo, jonka määrä ja suunta on tarkkaan harkittu.

Presidentinlinnassa on vuosi sitten päättynyt suuri peruskorjaus, joka on yksi viime vuosien suurimmista suomalaisen kulttuurikohteen remonteista. Myös kolme Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen jäsenyrittäjää olivat mukana tekemässä Presidentinlinnan kalusteiden korjausta: Kultaajamestari Harri Virtanen, verhoilijamestari Juhani Kanerva sekä huonekalukonservaattori Kimmo Oksanen.

VAJOAVAT PERUSTUKSET

Presidentinlinnan vieras näkee vain pintaremontin, mutta itse asiassa kaikkein suurin uudistuskohde piilee lattian alla. – Rakennuksen perustukset olivat todella huonossa kunnossa, Puonti kertoo. – Niitä on yritetty vahvistaa jo 1930- ja 60-luvuilla mutta ilmeisesti senaikaiset keinot ovat olleet melko tehottomia. Rakennus on rakennettu osittain kallion ja osittain vanhan merenpohjan päälle, ja merenpohjan päälle rakennettu osa on pikkuhiljaa painunut alaspäin. Tämä johti siihen, että rakennus alkoi käytännössä haljeta yläosastaan kahtia, ja seinissä näkyi jo halkeamia. Mittauksissa paljastui, että ikkunanpenkkien korkeusero eri huoneiden välillä oli jopa 26 senttiä.

– Jouduimme tekemään varsin ison työn sen eteen, että saimme rakennuksen painumisen pysähtymään ja halkeilun lakkaamaan. Tämä oli suurin pakottava tarve peruskorjaukselle.

KAUPPIASTALOSTA
PRESIDENTINLINNAKSI

Presidentinlinnan historia on monimuotoinen: Alunperin rakennus valmistui kauppiastaloksi 1820-luvulla, ja 1840-luvulla se muokattiin keisarilliseksi palatsiksi. Venäjän vallankumouksen ja Suomen sisällissodan aikaan rakennuksessa toimi mm. venäläisen sotilaskomitean päämaja ja sotilassairaala. Sekä punaiset että valkoiset pitivät rakennuksessa vuorollaan päämajaa, ja Ulkoministeriö toimi rakennuksessa ennen kuin se vihittiin käyttöön Presidentinlinnana vuonna 1921. Tosin presidentti Ståhlberg muutti linnaan jo vuonna 1919, jolloin sisällissodan melskeissä vahingoittunutta rakennusta remontoitiin vielä.

SELVYYTTÄ TILAHIERARKIAAN

Suurempia remontteja Presidentinlinnassa on tehty ainakin 1930- ja 60- luvuilla, ja 1972 on valmistunut edellinen peruskorjaus. Silloin on viimeksi uudistettu valaistusta ja sähköjä ja tehty mittava pintaremontti. – Silloin sisustukseen tuli paljon valkoista lateksipintaa 70-luvun tyyliin, linnanvouti naurahtaa, – vaikka toki paljon tehtiin myös historiaa kunnioittavia korjauksia.

Peruskorjauksen yhtenä osana kulkuyhteydet ja eri tilojen toimintalogiikka haluttiin miettiä kokonaan uusiksi: Presidentinlinnassa oli tehty lukuisia pienempiä remontteja vuosikymmenten ja vuosisatojenkin aikana. Arkkitehdit analysoivat, että vuosien aikana tilahierarkia (ero juhla- ja työtilojen välillä) ja eri tilojen tarkoitus olivat jonkin verran hämärtyneet, mikä vähensi rakennuksen arvokkuutta.

UUTTA VANHAN EHDOILLA

Peruskorjauksen johtavana ajatuksena oli palauttaa rakennuksen alkuperäinen 1800-luvun henki, mutta samalla tehdä siitä toimiva, moderni, työntekoon soveltuva ympäristö. Koska rakennus on suojeltu, koko projektin ajan tehtiin läheistä yhteistyötä Museoviraston kanssa ja mietittiin, miten parhaiten kunnioittaa talon alkuperäistä asua ja missä asiassa täytyisi hakea kompromissi säilyttämisen ja toiminnallisuuden välillä.

– Myös talotekniikka oli vanhentunut: Sähköt, ilmastointi, ATK-verkko ja valaistus oli aika saada ajan tasalle jotta työskentelyolosuhteet paranisivat. Myös koko rakennuksen turvallisuutta parannettiin peruskorjauksen yhteydessä.

Oman haasteensa projektiin toi aikataulu, josta ei ollut joustamista: Itsenäisyyspäiväksi 2014 oli päästävä takaisin Linnaan juhlimaan.

KAIVO JA KOLIKOITA

Arkkitehtisuunnittelun teki turkulainen LPR Arkkitehdit Oy. Projektissa oli eri tavoin osallisena yhteensä noin 400 yritystä eri aloilta. Mukana oli niin suunnittelijoita, rakennuttajia, alihankkijoita, maalareita, entisöijiä, verhoilijoita, ompelijoita, koristemaalareita kuin kultaajiakin. – Kyseessä oli turvallisuusnäkökulmasta hankala hanke, ja jouduimmekin turvallisuusselvittämään suuren määrän ihmisiä. Työmaavahvuus oli työläimpinä päivinä jopa 150 ihmistä, mikä on missä tahansa projektissa valtava määrä.

Peruskorjauksen alkuvaiheessa pihalla suoritettiin myös jonkin verran arkeologisia kaivauksia, joissa löytyi merkkejä varhaisesta Helsingistä. – Tiesimme tietysti että kyseessä on jo varhain asutettu kohta Helsinkiä. Pihalta löytyikin muun muassa vanha kaivo, eläinten luita, tunkio, joitakin kolikoita ja varhaista kadunpohjaa, mutta onneksi ei mitään valtavan poikkeuksellista, sillä aikataulussa ei ollut kovin paljoa varaa viivytyksiin, Puonti tuumaa.

SALAPOLIISINTYÖTÄ

Peruskorjauksessa kunnostettiin myös Presidentinlinnan sisätilat ja osa kalusteista. – Meillä on niin paljon antiikkikalusteita, että kaikkia olisi ollut mahdotonta kunnostaa. Hankkeen alussa kartoitettiin kaikki kanslian kalusteet, joihin kuuluvat myös Kultarannan ja Mäntyniemen kalustot. Löysimme paljon huonekaluja, jotka olivat saattaneet siirtyä paitsi talon sisällä, myös vaikkapa Presidentinlinnasta Kultarantaan. Myös Tamminiemeen oli presidentti Kekkosen aikaan siirtynyt osia kalustoista, ja olikin suuri työ kartoittaa mitä sarjoja kannattaisi yhdistää uudelleen.

Kalusteiden paikallistaminen oli välillä varsinaista salapoliisintyötä. – Tutkijamme löysi Tamminiemestä Linnan goottilaisen salin tuolit, jotka lojuivat siellä varastossa. Pyysimme palauttamaan joitakin muitakin tänne alunperin kuuluvia pöytiä ja kirjahyllyjä, joita löytyi eri paikoista. Mariankadun puoleisen sisäänkäynnin aulaan saatiin lahjoituksena upea kalusto Eduskuntatalosta. Se sopiikin upeasti 1938 valmistuneeseen saliin.

KILPAILUTUKSEN HAASTEET

– Seuraavaksi kartoitettiin kalusteiden arvo ja kunto ja nelisenkymmentä prosenttia kaikista valittiin kunnostettaviksi tämän projektin aikana. Kunnostukset kilpailutimme pienissä osissa koska tiesimme että alalla on paljon pieniä, jopa yhden hengen yrityksiä.

– Pelkäsimme, että koska Suomessa ei kovin paljoa ole tällaisten erikoisalojen osaamista, saattaisimme tukkia markkinat kahdeksi vuodeksi. Kenties näin kävikin, mutta onneksi eduskunta ja kansalliskirjasto aloittivat remonttinsa vasta meidän jälkeemme, Anne Puonti huokaisee.

Kultaajamestari Harri Virtanen kertoo, ettei kukaan asiakas ainakaan loukkaantunut pidentyneistä odotusajoista. – Asiakkailta löytyi hyvin ymmärrystä sille, että tällaisen projektin keskellä muut tilaustyöt hiukan venyivät, eikä kenellekään tarvinnut erikseen korostaa, miten tärkeää olisi saada Presidentinlinnan kalusteet valmiiksi itsenäisyyspäivään mennessä, Harri virnistää.

MONENLAISIA KÄSITYÖALOJA

Peruskorjauksessa tarvittiin osaamista kaikenlaisilta käsityöaloilta: Presidentinlinnassa on esimerkiksi nelisenkymmentä suurta kristallikruunua, jotka piti puhdistaa ja kunnostaa, ja moni muukin työ vaati harvinaisempien erityisalojen osaamista.

– Moni vieraistakin kysyy, löytyykö Suomesta todella tekijöitä kaikkien tähän projektiin tarvittavilta aloilta, ja on tietysti mukava vastata että kaikki tekijät ovat olleet suomalaisia. Vaikka kilpailutukset tehtiin kilpailutussäännösten mukaan EU:n laajuisesti, ulkomailta tuli vain pari kyselyä eikä yhtään tarjousta.

– Pyysimme tarjoukset myös kalustekonservoinnin oppilaitoksista joihinkin kalustesarjoihin, jotka arvioimme että voitaisiin kunnostaa oppilastyönä. Tämä oli tietoinen valinta, sillä halusimme kannustaa myös konservoinnin tulevaisuutta Suomessa. Kaksi oppilaitosta lähtikin yhteistyöhön kanssamme, ja oppilaat olivat tietysti innoissaan, linnanvouti kertoo.

YHTEISTYÖ ON VOIMAA

Yhdistyksen yrittäjät Harri, Juhani ja Kimmo tekivät projektissa paljon yhteistyötä, josta kaikilla kolmella on pelkkää hyvää sanottavaa. – Harrin ja Juhanin kanssa yhteistyö toimi ajatuksen lailla, Kimmo kehuu.

Juhani vastaa tahollaan samalla mitalla, – On tärkeää tietää että kaikki osa-alueet ovat osaavissa käsissä, ja Kimmon ja Harrin kanssa siihen voi kyllä luottaa. Muistan kun juttelimme Presidentinlinnassa Kimmon ja Harrin kanssa ensimmäistä kertaa työnkulusta, ja arkkitehti totesi, että taidammekin olla hyviä tuttuja kun jutustelemme kuin veljekset. Olemme toki tehneet ennenkin yhteistyötä eri projekteissa, ja varmasti jatkamme.

– Yhteistyö on voimaa, ja Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen kautta löytyneet yhteistyökumppanit ovat olleet kaikille tekijöille todella arvokkaita, Harri Virtanen summaa.

Myös kommunikaatio sekä kanslian että arkkitehtien kanssa oli käsityöammattilaisten mielestä mutkatonta ja miellyttävää. – Arkkitehdit osasivat hienosti käyttää ammattilaisten tietotaitoa hyväkseen materiaalivalinnoissa ja kuntokartoituksissa, mikä takasi parhaan mahdollisen tuloksen, Juhani kertoo tyytyväisenä. – Yhteistyö oli enemmän keskustelevaa kuin sanelevaa.

MUTKIKAS MARMOROINTI

Presidentinlinnan pääsisäänkäyntiä kohennettiin arvokkaammaksi ja juhlavammaksi. – Näimme 1920-luvun kuvasta, että aulassa ja koko portaikossa oli ollut maalaten tehty marmorointi, mutta värejä ei tietenkään mustavalkoisesta kuvasta nähnyt, Puonti kertoo. Pitkien etsintöjen jälkeen eri maalipintojen alta löytyi yksi kokonainen koristemarmoroitu seinä, josta nähtiin kauniit 1800-luvun lopun värisävyt. Koristemaalaus kilpailutettiin maalausnäytteiden perusteella, ja työ jaettiin kahden maalarin kesken. Monimutkaisten koristemaalausten tekeminen kesti noin seitsemän kuukautta. – Aikataulujen sovittaminen oli yksi vaikeimmista tehtävistä, sillä vaikkapa sillä aikaa kuin koristemaalauksia tehtiin, maalaustelineet estivät kulkemisen portaissa ja muut työt viivästyivät.

PRONSSIMAALI VAIHTUU
KULTAAN

Jossakin rakennuksen historian vaiheessa useiden Presidentinlinnan kalusteiden kultaukset on peitetty pronssimaalilla, epäilemättä kustannussyistä. Myös joidenkin arvohuonekalujen istuimiin oli eksynyt vaahtomuovia kunnon jouhien ja meriheinän sijaan.

– Me teimme sellaisen linjauksen, että joko kultaukset ja verhoilut palautetaan alkuperäiseen muotoonsa oikeilla tekniikoilla, tai sitten kaluste jätetään odottamaan seuraavaa kunnostuskertaa, Anne Puonti kertoo.

Harri Virtanen kertoo, että Presidentinlinnan henkilökunnalle pidettiin kanslian pyynnöstä myös koulutustilaisuus siitä, kuinka arvokalusteita käsitellään, etteivät ne vahingoittuisi huolimattoman hoidon vuoksi. – Näin pitäisi toimia aina, Harri toteaa hyväksyvästi, – vaikka tietysti hoito-ohjeet ovat aika helposti lyhennettävissä kahteen sanaan: ”Älä koske.”

LUONNOLLISESTI ALKUPERÄINEN

Pysähdymme ihastelemaan Keltaisen salin biedermeierkalustoa. Se oli aikanaan lakattu punaisella ja siksi moni vieras luulikin sitä mahonkiseksi, mutta nyt Kimmo on palauttanut pähkinäpuisen kaluston takaisin luonnolliseen väriinsä. – Oli todella antoisaa kun sai palautettua kalusteet alkuperäiseen asuun, etenkin näin arvovaltaiseen ympäristöön, Kimmo Oksanen kertoo puhelimessa.

Eräs Kimmon käsittelyssä ollut peili on linnanvoudin sanojen mukaan yksi konservointiprojektin helmistä. 1800-luvun koristeellinen peilinkehys oli 1970-luvun kunnostuksessa maalattu harmahtavanvalkoisella kittimäisellä maalilla. – Kimmo soitti minulle työhuoneeltaan ja kertoi, että paksun maalin alta paljastuikin upeita koristekaiverruksia ja kultauksia. Oma henkilökuntamme ei tunnistanut peiliä sen muodonmuutoksen jälkeen, Anne Puonti naurahtaa.

Goottilainen sali on kokenut kaikkein suurimman muodonmuutoksen: Sen kupolista on poistettu lukuisat eri maalikerrokset, ja alta paljastuivat kauniit köynnösmäiset kattomaalaukset.

– Edellisen remontin jäljiltä salin väritys muistutti lähinnä Lontoo rae -karkkipussia, mutta nyt on palattu 1800-luvun lopun hillittyyn värimaailmaan. Saliin suunnitellut tuolit palautettiin takaisin paikoilleen, ja uusgoottilaisiin oviin lisättiin kaunis tammiootraus.

TASAVALTALAISTA ARVOKKUUTTA

Toisaalta suurten juhlasalien eli Valtionsalin ja Peilisalin uudistukset ovat lähes huomaamattomia. Valtiosalissa suurin muutos entiseen ovat Juhani Kanervan verhoilemat ja Harri Virtasen kultaamat empiretuolit, joihin on valittu arvokkuutta henkivä harmaa kangas.

Valoa tulvivan Peilisalin ylelliset kultaukset henkivät keisarillista loistoa, mutta Anne Puonti kertoo, että ne on yllättäen tehty suurimmaksi osaksi itsenäisyyden aikana. – Kenties nuori valtio on hakenut statuksenkohotusta ja arvokkuutta, linnanvouti tuumaa. Viimeiset kultaukset on lisätty Kekkosen aikana 1950-luvulla.

Vaikka keisarillisen palatsin peilisali on aikoinaan ollut lähes täysin valkoinen, päädyttiin Museoviraston suosituksesta siihen, että kultaukset jätetään paikoilleen historialliseksi kerrostumaksi kertomaan itsenäisestä Suomesta. – Yksi tärkeä tyylillinen ohjenuora peruskorjauksessa oli se, ettei rakennukseen haeta keisarillisen ajan loistokkuutta vaan tasavaltalaista arvokkuutta.

SUURPROJEKTI

Kahden vuoden uurastuksen jälkeen peruskorjaus valmistui ajallaan ja takaisin Presidentinlinnaan päästiin parahiksi itsenäisyyspäiväksi 2014.

– Kyseessä oli iso ponnistus, ja täytyy sanoa että projektinjohtamisen näkökulmasta tällainen suurprojekti oli todella haastava ja mielenkiintoinen, linnanvouti kertoo.

Presidentinlinna on edustustilan lisäksi myös 45 ammattilaisen työpaikka. Nyt henkilökunta on viettänyt kokonaisen vuoden uusituissa tiloissa. Miltä uusittu Presidentinlinna tuntuu toisen itsenäisyyspäiväjuhlansa kynnyksellä?

– Todella paljon viihtyisämmältä, valoisammalta ja helppokulkuisemmalta. Olemme todella tyytyväisiä siihen, että koko talon tasapaino tuntuu loksahtaneen paikoilleen, Anne Puonti sanoo iloisesti. – Tämä on nykyään paljon mukavampi työpaikka.

Huonekalukonservoija Kimmo Oksanen
www.konservaattori.fi

Kultaajamestari Harri Virtanen
www.kultaus-kehys.fi

Verhoilijamestari Juhani Kanerva
www.verhoiluliike-kanerva.fi

Teksti ja kuvat Laura Reunanen
(Jäsenesittely on julkaistu HKTY.fi -jäsenlehden numerossa 4/2015)